Kahvilavinkki Fuengirolaan + ajatuksia terveellisestä syömisestä
Vietin muutaman päivän bloggaajaystäväni Lauran kanssa Fuengirolassa pari viikkoa sitten. Kiireisten ja enimmäkseen takeout-ruokaa sisältävien viikkojen jälkeen oli ihanaa nauttia terveellisestä ruoasta, auringon lämmöstä ja aurinkorannikon rauhasta. Laura on ehkä energisin nainen jonka tunnen; aina valmiina aamulenkille ennen kuin itse olen vielä edes harkinnut avaavani silmiä.Kävimme kahtena aamuna Fuengirolan varmasti herkullisimmassa terveellisessä kahvilassa/ravintolassa aamiaisella. Organic Café tarjoilee hävyttömän herkullista aamiaista täydellisistä avokadoleivistä smoothie bowleihin ja sitten niihin porkkanakookosvegaanipannareihin – voi morjes! Organic Café vei terveelliset aamiaispannarit ihan nextille levelille.Organic Café tarjoilee myös herkkulisen kuuloista lounasta ja ymmärtääkseni myös illallista orgaanisine viineineen. Mestalle siis erittäin vahva suositus jos pyörit Fuengirolassa tänä kesänä!
Organic Cafésta aasinsiltana tänä iltana mielessäni pyörii paljon ajatuksia liittyen terveelliseen syömiseen ja omaan sekavaan ruokavaliohistoriaani. Oma suhteeni ruokaan on ollut läpi elämän tavalla tai toisella haasteellinen. Olen oikeastaan ala-asteen toiselta luokalta lähtien tähän asti elämässäni ollut jonkinlaisella laihdutuskuurilla kaalisoppadieetistä mehupaastoon ja raakavegaanista atkinsin dieetille. Olen laihtunut lähemmäs 30 kiloa ja lihonnut vähintään saman verran. Olen ahminut. Paastonnut. Karpannut. Pahimmillani jopa oksentanut.Olen ollut omistautunut vegaani. Ihan vain tavallinen kasvissyöjä. Äitini ja hänen miehensä saattaa edelleen minun vieraillessa stressaten soittaa, että "mitä ihmettä sä nykyään voitkaan syödä?" ja viime kuukausina he ovat saattaneet ihmetellä vastaustani "ihan mitä tekin syötte". Toki äiti edelleen ostaa jääkaappiin vähän enemmän kasviksia ja hedelmiä jos olen tulossa käymään.Olen blogissakin kirjoittanut siitä miten hyvä olo minulle tuli ryhdyttyäni vegaaniksi ja miten hyvä olo minulle tuli kun en enää ollutkaan vegaani ja taas miten huono olo siitä tulikaan kun söin taas lihaa. Jos nämä postaukset laittaisi peräkkäin, en välttämättä saisi vuoden uskottavimman mielipidevaikuttajan titteliä.
Ammattilaisten tiukoista ohjeista kohti ahmimishäiriötä
Olin ala-asteella hieman keskivertoa pyöreämpi pieni lapsipalleroinen, joten opin stressaamaan syömisestä jo varhain. Terveydenhoitaja toitotti lautasmallia ja kaloreiden laskentaa ja torui jos paino oli taas kesäloman jälkeen noussut. Muistan tehneeni tietoisen päätöksen, että kolmanteen luokkaan mennessä kyllä laihdutan – tavalla tai toisella.Kolmannesta luokasta on nyt hetki aikaa, enkä voi sanoa onnistuneeni tuossa ala-asteen ykkösluokalla asetetusta tavoitteestani vielä tässä kolmenkymmenen ikävuoden ovella. Sitten 2008 mursin selkärankani ratsastusonnetomuudessa Australiassa ja siitähän se alamäki sitten alkoikin kun en pysty vieläkään harrastaa normaalisti liikuntaa, joten en ole vieläkään löytänyt kovin montaa tapaa liikkua mistä voisin enää nauttia.Lukion alussa hankin ensimmäisen personal trainerin, joka neuvoi minua noudattamaan tiukkaa atkinsin dieettiä. Muistan ihmetelleeni miten pekonin, voin ja tuorejuuston syöminen joka aterialla voisi olla terveellistä mutta luotin ammattilaiseen. Voin pahoin, hengitykseni haisi kamalalle enkä jaksanut tehdä mitään. Personal trainer saattoi jopa soittaa kesken päivän varmistaakseen etten vaan ollut eksynyt Hesburgerille ystävieni kanssa. Jokainen hiilihydraatti tuntui maailman vakavimmalta synniltä.Atkinsista inspiroituneena testasin seuraavaksi kaalisoppadieetin, jolla laihduin viikossa reippaasti yli viisi kiloa – en voi vieläkään syödä vihreää paprikaa tuon kokemuksen jälkeen...Seuraavina vuosina hypin personal trainerilta toiselle ja jokainen vuorollaan laati minulle tiukan kolme kertaa päivässä maitorahkaa ja Fun Lightia sisältävän kellon aikoihin lyödyn ruokaohjelman. Ahdistuin kokemus kokemukselta enemmän ja repsahdin yhä useammin vain ahmimaan donitseja epätoivopäissäni – jonka jälkeen antauduin muutaman päivän tiukalle vihannesmehupaastolle. Muistan ahdistuneeni ruokaohjelmista jopa niin paljon, että kerran suutuin silloiselle kämppikselleni joka osti minulle pyytämäni 0,2% rasvaisen raejuuston sijaan 2% rasvaista raejuustoa – dieetti pilalla, might as well get donuts.Olen elämässäni ainoastaan kerran onnistunut noudattamaan kolmen kuukauden ajan tiukkaa ruokavaliota ja laihtumaan 20 kiloa, koska olin murtanut jalkani niin pahasti että makasin kirjaimellisti kotona sen kolme kuukautta ja pystyin omistamaan ihan koko todellisuuteni vain tiukalle ruoan säännöstelylle. Arvaattekin ehkä, että jalan parantuessa seuraavan vuoden aikana tuo 20 kiloa hiipi takaisin paikoilleen?
Lihansyöjästä vegaaniksi ja takaisin – ja taas takaisin
Ryhdyin ensimmäisen kerran omistautuneeksi kasvissyöjäksi kun kouluaikana vietin viikon suomalaisessa sikalassa ja ymmärsin paremmin mistä se jauheliha lautasellemme tulee. Kasvissyönti sellaisenaan toimi aina ongelmitta, sillä söin silti kalaa, kananmunia ja maitotuotteita huoletta. Ammattikorkeakouluaikoina löysin kuitenkin Youtuben ihmeellisen maailman täynnä mitä ihmeellisempiä sairauksia parantaneita ikuisesti eläviä superihmisvegaaneja. Töölössä asuessa vietin kaikki illat uppoutuen veganismia puolustaviin dokumentteihin ottaen jokaisen asian tiukkana kyseenalaistamattomana faktana, johtaen siihen että yhdessä vaiheessa söin aamiaiseksi 15 banaania vaikka se teki miten pahaa.Toinen asia johti toiseen ja veganismin kautta aloin karttaa joka ikistä lisäainetta. Muistan kerran kutsuessani ystävät grilli-iltaan jopa hiipineeni nurkan taakse lukemaan vegaanisen cashewtahnan ainesosia ja koska en tunnistanut niistä yhtä heitin tahnan ahdistuessani roskikseen – moinenhan myrkky saattaisi vaikka tappaa.Don't get me wrong though, vegaanisessa ruokavaliossa on paljon hyvää ja se voi olla monelle parhaillaan optimaalinen tapa syödä. Löysin itseni kuitenkin lopulta syömästä pelkkää luomulehtikaalia blendattuna merilevään ja voin pahemmin kuin koskaan. Vastapainona sairaalloiselle terveelliselle syömiselle saatoin käydä matkalla kotiin Alepassa ostamassa kolme jäätelöä, yhden suklaapatukan ja sipsejä.Onneksi viimeisen vuoden aikana olen oppinut sen että omaa terveyttä ei kannata luottaa yhdenkään somegurun mielipiteiden varaan. Harva täysin rajattu ja kokonaisia ruokaryhmiä poissulkeva ruokavalio tuo optimaalista terveyttä – emme me syö pelkästään yksittäisiä ravintoaineita vaan saamme sopivasti ravintoaineita syömällä monipuolista ruokaa.
Onneksi viimeisen vuoden aikana olen oppinut sen että omaa terveyttä ei kannata luottaa yhdenkään somegurun mielipiteiden varaan.
Vain hyväksymällä ja rakastamalla kehoani opin ruokkimaan sitä sopivilla ravintoaineilla
It may take time, but time will pass anyway.
Viimeisen vuoden aikana olen pikkuhiljaa päästänyt irti kaikista ruokavaliotani rajoittavista termeistä ja titteleistä. En ole vegaani, kasvissyöjä tai mikään mukaan – olen ihan vain ihminen. Syön enimmäkseen kasvisruokaa, koska se saa minut voimaan parhaiten ja kuormittaa myös vähiten ympäristöä. Jos himoitsen pihviä tai työmatkalla minulle tarjotaan paikallista lihaa sisältävää erikoisuutta, syön sen joka suupalasta nauttien.Viimeisen kerran tänä talvena personal trainer on yrittänyt saada minut noudattamaan ainakin jossain määriä ruokavaliota, jotta oppisin syömään terveellisesti sen kautta. Vaikka tällainen varmasti toimii jollekin, voin kolmenkymmenen vuoden syvällä rintaäänellä kertoa että se ei toimi minulle.Kyllä suurin osa meistä tietää miten syödä terveellisesti jos ihan oikeasti kuuntelisimme kehoamme. Maailman terveellisimmillä alueilla, kuten Japanin Okinawassa ei kukaan laske kaloreita, mieti mihin kellonaikaan tulee syödä välipalaa tai kuinka paljon proteeinia jokaiselta aterialta saa; me rikkaissa länsimaissa olemme erkaantuneet omasta intuutiosta täysin. Eikö ole hullua, että maailmassa ei mikään muu eläinlaji paitsi ihminen ja meidän omat lemmikkieläimet liho ylipainoisiksi ja kärsi sen tuomista sairauksista? Go figure. Enää en pyri laihduttamaan tai saavuttamaan tiettyä kilomäärää tiettyyn ajanjaksoon mennessä. Olen viimeisen vuoden aikana oppinut rakastamaan kehoani juuri tällaisena kuin se on ja kiitos sen, pikkuhiljaa oppinut ruokkimaan sitä sellaisella ravinnolla mitä se tarvitsee. Luotan siihen että luonto hoitaa loput. Syömällä terveellisesti juuri sitä ruokaa mitä koen kehoni pyytävän, uskon seuraavien vuosien aikana lahtuvani takaisin omaan normaaliin painooni. En kuitenkaan ota siitä stressiä laskemalla yhtäkään kaloria tai ravintoainetta. En soita äidille etukäteen millaista ruokaa suostun syömään, jätä illallista ystävän kanssa välistä, vetäise kolmen päivän mehupaastoa näyttääkseni edes vähän paremmalta miehen edessä alusvaatteissa tai kieltäydy punaviinilasillisesta illallisella.Heti luovuttuani ajatuksesta että huomenna tulisi aloittaa dieetti tai klo 15 pitäisi tankata taas lisää maitorahkaa, en enää himoinnut myöhäisillan Alepa-reissua jäätelöaltaalle. Kyllä vieläkin välillä saatan repsahtaa herkuttelemaan, mutta kohtuus kaikessa ratkaisee.We are only human after all. Voi kunpa en olisi luottanut nuoren elämäni aikana jokaiseen ammattilaiseen, vaan kuunnellut omaa kehoani, saattaisin voida tänä päivänä paljon paremmin.
Voi kunpa en olisi luottanut nuoren elämäni aikana jokaiseen ammattilaiseen, vaan kuunnellut omaa kehoani, saattaisin voida tänä päivänä paljon paremmin.
Jos jaksoit lukea koko jutun, saatoit joko säikähtää monivaiheista ruokavaliohistoriaani tai jopa samaistua kertomaani. On surullista miten monella ikäiselläni on tavalla tai toisella todella häiriintynyt suhde ruokaan. Voin suoraan sanoa että puolella läheisimmistä ystävistäni on ollut elämän aikana anoreksia – kyllä, puolella!Toivon seuraavien vuosien aikana näkeväni selkeän kultturellin muutoksen syömisen säännöstelyssä ja ruokavaliotrendeissä. Tukholmassakin puhutaan nykyään trendikkäästi vegetaristien tai paleoruokavalion sijaan flexauksesta ja kirjakauppojen hyllyt heiluu flexitarian-kokkauskirjoista. Siis entisestä ihan tavallisesta ruokavaliosta on tullut hypetrendi? Ok.Flexitarian tarkoittaa ihmistä joka syö enimmäkseen kasvipainotteisesti, mutta syö myös silloin tällöin eläinkunna tuotteita. Vaikka tämä kuulostaa trendinä harvinaisen hassulta, uskon sen olevan terve harppaus juuri oikeaan suuntaan.
Sen sijaan siis että rankaisemme kehojamme rajoittamalla ruokaa, mitäpä jos opitaan rakastamaan kehojamme niin että haluamme tarjota itsellemme parhaan mahdollisimman ravinnon. You with me?