Where you want to go, how much you want to risk?

Se alkoi oikeastaan jo lukiossa. Koin kaipaavani jotain vähän enemmän. Kaikki oli hyvin, mutta jokin minussa ei suostunut tyytymään tavanomaiseen. Kaipasin seikkailua.Olin lähdössä Au Pairiksi Ranskaan, mutta kun selvisi että vastassa olisi ollut nudistiperhe päädyin hylkäämään au pair -haaveet kerralla kokonaan – ihan näin paljoa seikkailua en minäkään kaivannut. Lukiokaverini ihmettelivät jatkuvasti muuttuvia suunnitelmiani ja pitivät minua ehkä hieman omituisena. Kymmenien vaihtoehtojen jälkeen päädyin lähtemään vaihto-oppilaaksi. Ensimmäisenä suunnitelmissani oli vaihto-oppilasvuosi Etelä-Afrikassa, mutta monen sattuman kautta päädyin unelmieni kohteeseen Australiaan hevostilalle.Siitä se kai kaikki alkoi.

I am not the same having seen the moon shine on the other side of the world.

Australiassa ujosta kaupunkilaistytöstä kuoriutui rohkea, itsevarma aavikon lapsi. Yhtäkkiä olin kaikista eniten kotona hevoseni selässä kaukana kaikesta. Nojauduin iltahämärässä valkoisen arabianhevoseni Spookyn kaulaan ja mietin miten kuu maailman tällä puolen näyttääkään niin erilaiselta, kuin se hymyilisi.Vuosia myöhemmin tuosta hetkestä vietin syntymäpäivääni kotikaupunkini Hongkongin Lan Kwai Fongissa ja tatuoin ylläolevan lainauksen hetken mielijohteesta muutaman samppanjalasin jälkeen reiteeni. Mukanani ollut ystäväni nappasi samalla hetken mielijohteesta nännilävistyksen ja humaltunut irlantilainen mies varmisti lauseen kieliopin, eikä tatuoitsija puhunut englantia. Jostain ihmeen syystä siinä ei ole kuitenkaan kirjoitusvirhettä.Koen olevani aika onnekkaassa asemassa siinä, että voin kutsua niin monta paikkaa maailmassa kodikseni. En osaa edes kuvitella miten kapea maailmankatsomukseni voisi olla jos en olisi koskaan jättänyt kodin turvaa taakseni kerta toisensa jälkeen.Vuodet Australiassa, opiskelu Hongkongissa, diginimadikuukaudet Chiang Maissa tai se kerta kun kerran muutin ihan muuten vaan Tukholmaan. Pari kuukautta Intiassa. Mitä näitä nyt on, toteuttamisen arvoisia ideoita, life with a side of adventure.Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän huomaan kaipaavani seikkailua. Matkablogin muuttuminen työksi on tuonut elämääni aivan käsittämättömiä seikkailuja ja niiden myötä mitä upeampia ihmisiä ympäri maailmaa. Yksin viime vuosi vei kolmesti Islantiin, New Yorkiin, Kaliforniaan, Floridaan, Sveitsiin, Ruotsiin, Tšekkiin, Italiaan, Australiaan, Hongkongiin, Kroatiaan, Saksaan, Vietnamiin, Kreikkaan, Japaniin, Dubaihin ja Itävaltaan. Vietin viime vuonna niin monta hetkeä tuijottaen auringonlaskuja ja -nousuja lentokoneen ikkunasta onnen kyynel silmäkulmassa hämmentyneenä siitä miten elämästäni olikin tullut juuri niin omannäköiseni.Nykyinen elämäntyylini on hyvin spontaania, enkä vielä tiedä mitä vuosi 2018 tuo tullessaan. Takana on matkat Espanjaan ja Thaimaahan. Edessä on ainakin Hongkong, Islanti, Texas, Intia ja Slovenia.Matkustaminen ei toki ole yksinään mikään avain onneen, se on itseasiassa välillä ollut minulle jopa keino paeta. Olen matkailijana nautiskelija ja kaipaan elämyksiä. Elämykset eivät aina tarkoita suuria seikkailuja, vaan esimerkiksi tämän kuvien aamuaurinkoa hotelllin parvekkeella Malagassa. Saatan viettää pitkän tovin vaan tuijottaen lintuja talojen katoilla, ohikulkevia ihmisiä ja tarkkaillen miten valo koskettaa mitäkin rakennuksen kulmaa. Nautin niistä pienen pienistä hetkistä.Viime vuonna huomasin jopa muuttuneeni matkailijana. Kaipaan entistä enemmän luontoon ja pieniin kaupunkeihin. En välttämättä valitse enää yhtä paljoa viiden tähden majoitusta, kiireisiä suurkaupunkeja ja shoppailua, vaan ehkä mielummin villiä aavikkoa, vuoria ja istumista loungen sijaan lentokentän lattialla. Toki olen edelleen tietyissä asioissa matkailijana melko mukavuudenhaluinen; en jaksa jonottaa lentokentillä halpalentoyhtiön ruuhkaiseen check-iniin tai majoittua hostellin dormissa tai kyykistellä aasialaisen huoltoaseman kyykkyvessoissa.Ostin tänä vuonna jopa rinkan, mutta viikko se selässä Espanjassa sai minut kaipaamaan matkalaukkuani – koen sen kätevämmäksi missä tahansa metroissa ja vähän vaikeammissakin maastoissa. Ehkä jos joskus lähden vaeltamaan Nepaliin voin harkita sen käyttämistä uudelleen.Eipä tässä oikeastaan muuta kuin tällaisia sekavia ajatuksia kotisohvalta tänään. Nappasin jostakin taas pienen flunssan, joten parantelen sitä muutaman päivän ennen kuin lennän tiistaina Joensuuhun ja sitä seuraavalla viikolla Sloveniaan.Tekisi mieli jatkaa matkaa Sloveniasta bussilla Italiaan ystäväni luokse Toscanaan Venetsian kauta, mutta nyt taitaa työkiireet Helsingissä viedä voiton sillä PING Festival alkaa jo koputella ovelle!