Pieni oodi yksin matkustamiselle
Yksin matkustaminen on ollut elämäni tärkein oppitunti. Se ensin ujo ja sitten seurankipeä pikkutyttö minussa ei olisi koskaan uskonut, että voin viihtyä yksin maailmalla. Lapsena itseasiassa tein jopa päätöksen, että en koskaan matkustaisi mihinkään mihin ei pääsisi bussilla tai laivalla. Koska perheeni oli lentopelkoinen, päätin suojella itseäni tekemällä päätöksen olla koskaan astumatta lentokoneeseen. En kuitenkaan aina pysy päätöksissäni ja tuosta ajatuksesta 15 vuotta myöhemmin löysin itseni maailman toiselta puolelta opiskelemassa ilmailualaa. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Vaikka lapsuuden minäni ei välttämättä antaisi anteeksi sitä, että päätinkin myöhemmin omistaa matkustamiselle ja ilmailualalle koko elämäni, uskon silti että lapsuuden minäni ei olisi osannut odottaa miten onnelliseksi suuri seikkailu voi pienen ihmisen tehdä.
Yksin matkustamisen ansiosta minusta on tullut tarkkailija ja ajatuksissa taiteilija. Olen onnellisimmillani monesti hetkissä, jotka ulospäin ei näytä edes merkityksellisiltä. Hetkissä, joissa istun yksin kahvilassa tien varrella ja kuuntelen mitä ihmiset ympärilläni puhuvat. Katselen kun viereisessä pöydässä oleva tyttö punastuu saamastaan tekstiviestistä tai takana oleva vanhus murustaa pullan torilla tepasteleville puluille.
Kun matkustaa yksin, on ympäristöä helpompi tarkkailla ja panna merkille mitä pienempiä asioita. Monesti saatan yhtäkkiä avata puhelimeni muistiinpanolehtiön ja kirjoittaa ylös päässäni laukkaavia ajatuksia. Selittääkseni paremmin mitä tarkoitan, on tässä pieni ote jonka kirjoitin ylös lentokoneessa pari viikkoa sitten: The night sky was a powerful sight. The lighting around the plane made me feel calm in a bizarre way. The moon was painting the sky in shades of red as we descended into the skies. It was like the city knew how much it still meant to me, and decided to put on a show.
Seuraavassa muistiinpanossa lukikin pelkästään vohvelirauta. Koska vohvelit. Vohvelit on rakkaita.
Yksin matkustaminen teki minusta avoimen ja ystävällisen – vaikka ehkä osakseen sitä olenkin aina ollut, koska äitini ja mummini sattui kasvattamaan minusta noin osakseen ihan hyvän tyypin. Yksin matkustaessa kuitenkin eri tavalla heittäytyy pieniin kanssakäymishetkiin mitä päivän varrella tulee vastaan. Yksin matkustaessa päivittäisten asiakaspalvelutilanteiden merkitys korostuu, vaikka sitä miten hyvin viihtyisikin keskenään.
Ja osakseen osa tästä voi olla asenteeseeni syvälle pinttynyttä asiakaspalvelutarvetta, mutta löydän itseni todella usein neuvomassa matkustajia lentokentällä, googlettamassa milloin minkäkin paikan sijantia tai taluttelemassa pieniä mummeleita katujen yli. Kun matkustaa yksin ja pitää silmät auki sille mitä ympärillä tapahtuu, voi helpommin huomata jonkun olevan avun tarpeessa.
Yksin matkustaessa on jo valmiiksi niin oman mukavuusalueensa ulkopuolella, että tapaa helpommin myös todella erilaisia ihmisiä. Välillä sitä vaihtaa kuulumisia viittomankielellä sen katua ylittävän mummelin kanssa kun taas toisena hetkenä päätyy illallispöytään vanhemman amerikkalaisen liikemiehen kanssa ja kolmantena potkii jalkapalloa 14-vuotiaiden poikien kanssa. Ystävien ei tarvitse aina olla samanlaisia tai saman ikäisiä kuin itse. Erilaisuus on ihan oikeasti rikkaus.
Siispä kaikki te, jotka joskus sääli silmäkulmassa ihmettelette nuorta naista istumassa yksin ravintolassa viinilasin äärellä Pariisissa tai Lontoossa – they should know I wouldn't have it any other way.
Lisää yksin matkustamisesta voit lukea täältä:Miksi sinunkin pitäisi matkustaa yksin