Se unohtumattomin matkakokemus: kolme yötä paikallisen perheen luona Balilla

1. kesäk.

Kirjoittaja:

Lapset vilkuttivat ujosti ikkunan takaa. Kanat juoksivat pihasta moottoripyörän parkkeeratessa katoksen alle. Koirat ihmettelivät minua, rinkkaselkäistä turistia joka oli juuri tipahtanut mukavuusalueeltaan kauemmas kuin pitkään aikaan. Perheen isä Wayan osoitti temppeliltä näyttävää rakennusta ja kertoi siellä olevan minun huoneeni. Tyypillinen balilainen perhe asuu tyypillisesti yhdessä siskoineen, veljineen ja isovanhempineen yhteisessä pihapiirissä, jossa jokaiselle perheelle on oma pieni talo. Pihapiirissä on aina temppeli. Illat vietetään yhdessä kuistilla istuen.

Tämä olisi kotini seuraavat kolme yötä. Laskin rinkkani huoneen lattialle ja katselin seinällä kipittävää gekkoa miettien miten pärjään perheen luona, jossa minulla ei ole yhteistä kieltä kuin isän kanssa. Uskaltauduin ulos huoneestani ja nautimme kupit isoäidin pihalla keittämää teetä. Yritin kysellä Wayanilta perheen tavallisista päivistä, lasten harrastuksista ja koulusta, balilaisesta elämästä.

Ankat hyppäsivät keittiön pöydälle ja isoisä hätisteli niitä banaanipuun lehdellä. Kotona Helsingissä hätistelen banaanikärpäsiä sanomalehdellä. Same same but different.

“It was no easy holiday, but a leap outside my comfort zone to a world so unfamiliar, but I was welcomed by the family with arms so open I have never experienced hospitality like that in any five star hotel around the world.”

Wayan Sila -perheen koti (taaempana näkyy oma majoitukseni)

Perheen koirat

Huoneeni majoituksen aikana

Perheen lapset

Wayan, eli perheen isä

Autenttisia matkakokemuksia paikallisten kanssa

Varasin oman kokemukseni yrityksen kautta, joka ei valitettavasti ole enää toiminnassa. On kuitenkin selkeä trendi, että yhä useampi matkailija kaipaa 'aidompia' ja kestävämpiä kokemuksia matkoillaan.

Parhaimmillaan tällaiset yritykset mahdollistavat lisäelannon paikallisille ja siksi voitkin olla varma, että matkasta maksamasi raha menee sinne missä sitä tarvitaan. Täysipäiväisesti töissäkäyvän balilaisen kuukausipalkka n. 200 euroa, joten pienikin lisäsumma on suuri apu.

Tärkeintä on, että tällaista tarjoavat yritykset aidosti panostavat vastuulliseen ja kestävään matkailuun kaikessa toiminnassaan. Työllisyysmahdollisuuksien lisääminen matkailun parissa syrjäisille alueille on merkittävä tekijä monissa kehitysmaakohteissa sekä Balin kaltaisissa kohteissa, jotka monilla alueilla kärsivät liikaturismista.

Perheen kissa

Lounaaksi tempeh ja riisi (tempehiä ei haluta tarjota vieraille, koska se on 'köyhien ruoka', mutta kerroin rakastavani sitä)

Wayanin toinen veli

Kylän miehet valmistautuvat seremoniaan teurastamalla sian ja valmistamalla joka osasta ruokaa

Aitoa balilaista arkea – kolme yötä Sindun kylässä

Wayan Silan perheeseen kuuluu vaimo ja heidän tytär, isoäiti ja -isä sekä Wayanin veli ja vaimo lapsineen. Perheen lisäksi kotiin kuuluu kolme koiraa, kanoja, hanhia ja possuja. Minulla oli oma (toki kovin yksinkertainen) huone erillisessä rakennuksessa, mutta täällä kävin ainoastaan nukkumassa sillä muutoin halusin olla aktiivisesti osana perheen arkea.

Alussa en oikein tiennyt mitä tehdä ja join vaan teetä kuistilla ihmetellen uutta kotiani ja pohtien miten pärjään pelkän kyykkyvessan kanssa useamman päivän. Etenkin jos ei ole tottunut asumaan tuntemattomien ihmisten luona, voi alku olla hankalaa. Pitäisikö tässä auttaa päivän askareissa? Ottaa aurinkoa kuistilla ja pysyä poissa tieltä? Yrittää leikkiä lasten kanssa? Onneksi jo ensimmäisenä iltana tuntui siltä kuin olisin osa Wayan Silan perhettä.

Satuin majoittumaan perheen luona juuri samaan aikaan kun kylässä vietetään vuoden suurinta hinduseremoniaa, joten suuri osa ajasta kului sen valmisteluun. Pääsin perheen äidin kanssa temppelille valmistelemaan uhrilahjoja ja hetken ujostelun jälkeen paikalliset naiset ottivat minut avosylin vastaan yhteisöönsä. Istuin temppelin portailla ja taittelin bambulehdistä erilaisia koristeita ja poseerasin milloin kenenkin selfiessä. Joukosta löytyi myös nainen nimeltä Putu, jonka kanssa olimme kaikkien mielestä ihan samannäköisiä ja nyt hän onkin minun balilainen sisko, joka aina välillä kirjoittelee terveisiä Facebook Messengerissä.

Illalla Wayan ja hänen tytär vei minut paikallisille markkinoille, jossa nautimme katukeittiön herkkuja kärpästen pörrätessä ympärillä ja kulkukoirien odotellessa tippuvia lihanpaloja pöydän alla. Olin hyvin kaukana kotoa, mutta juuri tässä oli niin hyvä olla.

Perhe näytti minulle Sindun kylää ja ajelimme riisipeltojen vierellä saman moottoripyörän selässä koko porukka. Wayan toimii myös matkaoppaana ja yhtenä päivänä halusi näyttää minulle lähialueen upeimpia nähtävyyksiä vesiputouksista temppeleihin.

Viimeisenä iltana sain kunnian osallistua vuoden suurimpaan seremoniaan. Me naiset pukeuduimme kaikki valkoisiin paitoihin ja keltaisiin saronkeihin ja kävelimme kylän halki kulkueen kanssa kohti seremoniapaikkaa musiikin tahdissa. Sain olla seremonian kunniavieras ja mahdollisesti ainoita ulkopuolisia, joka oli saanut osallistua – sainkin osakseni paljon hämmästyneitä katseita, mutta suurin osa niistä muuttui nopeasti lämpimiksi hymyiksi. Itse seremonia jäi valitettavasti kesken kovan kaatosateen vuoksi, mikä voi aina sadekaudella yllättää.

Majoittuessa perheen luona syöt myös heidän kanssa kaikki ateriat – ja voin käsi sydämellä vannoa, että missään en ole Balilla saanut yhtä herkullista ruokaa kuin Wayan Sila -perheen luona. Toki heikompaa voi hirvittää possunverikastike tai muut sisäelimet sekä kokattujen ruokien pitäminen ihan vain kaapissa jääkaapin sijaan. Itsekään en nyt possun verestä sen suuremmin nauti, mutta pähkinäiset tempeh-kastikkeet riisillä ja banaanilla on varmasti nykyään lempiruokani.

Aamiaiseksi nautin aina tuoreen kookoksen suoraan puusta, oloni oli kuin Tarzanin Janella kiivetessäni puuhun viidakkoveitsi kädessä napatakseni aamiaisen – puun latva oli tosin alle kahden metrin korkuudessa, eli ei, en oppinut ketterästi kiipeämään pitkin palmun vartta, just to make it clear.

Kolmen yön jälkeen lähteminen tuntui vaikealta. Osa minusta kaipasi hotelliluksusten ja oman ajan pariin, mutta osa minusta oli valmis laittamaan jarrut päälle ja jäämään. En tiedä onko mikään paikka tehnyt minuun aiemmin tällaista vaikutusta. Pakkasin rinkkani kyyneleet silmissä ja heitin aurinkolasit silmille, jotta kukaan ei huomaisi. Perhe halasi minua tiukasti ja sanoi että voin tulla koska tahansa takaisin, ovathan he nyt minun balilainen perheeni.